Siirry sivun sisältöön
Siirry hakuun

Toimintaympäristöt

Toimintaympäristö – Suomi

Suomen BKT kasvoi vuoden 2014 aikana 0,1 % (Valtiovarainministeriö, joulukuu 2014). BKT kääntyi lievään kasvuun vuoden 2014 kolmannella vuosineljänneksellä lähinnä nettoviennin kasvun ansiosta. Vuoden 2015 kasvuksi Valtiovarainministeriö ennustaa 0,9 %. Kasvuennuste perustuu viennin lisäksi yksityisen kulutuksen maltilliseen kasvuun ja lisääntyviin yksityisiin investointeihin.

Kiinteistökauppojen volyymi nousi noin 4,2 miljardiin euroon vuonna 2014 (KTI). Vuoden viimeisen neljänneksen volyymi oli yli 1 miljardia euroa. Kiinteistökauppoja oli viimeksi yhtä paljon vuonna 2008, jolloin volyymi oli 4,15 miljardia euroa. Kansainväliset sijoittajat olivat ostajana 35 prosentissa kaupoista ja ostajista kuusi tuli Suomen markkinoille ensimmäistä kertaa.

Uudisrakentaminen on piristynyt hieman vuodesta 2013. Pääkaupunkiseudulle valmistui KTI:n mukaan noin 85 000 kem² uutta toimistotilaa syyskuun loppuun mennessä, mikä on lähes yhtä paljon kuin uusien toimistotilojen määrä koko vuoden 2013 aikana (88 000 kem²).

Heikko taloustilanne käänsi tyhjän toimistotilan määrän pääkaupunkiseudulla kasvuun vuoden toisella puoliskolla. Catellan mukaan keskimääräinen vajaakäyttöaste oli vuoden 2014 lopussa 12,5 %, kun se vuotta aiemmin oli 12,4 %. Helsingin ydinkeskustan vajaakäyttöaste kääntyi selvään 1,1 %-yksikön laskuun vuoden toisella puoliskolla. Vuoden 2014 lopussa vajaakäyttöaste ydinkeskustassa oli 7,8 %.

Toimintaympäristö – Venäjä

Venäjän bruttokansantuote kasvoi Maailman Pankin ennusteen mukaan 0,7 % vuonna 2014. Vuoden 2015 BKT:n muutokseksi Maailman Pankki ennustaa  -2,9 %. Syynä talouden supistumiseen ovat geopoliittiset jännitteet, pakotteet ja öljyn hinnan lasku. Venäjän taloustilanteen vuoksi ennusteisiin liittyy merkittävä epävarmuus. 

Ruplan arvon voimakas lasku ja sen myötä lisääntynyt epävarmuus laskivat kiinteistökauppojen määrää Venäjällä vuoden viimeisellä neljänneksellä. CBRE:n alustavien tietojen mukaan viimeisen neljänneksen volyymi jäi alle 0,1 miljardin dollarin. Koko vuoden volyymi oli noin 3,5 miljardia dollaria. Kauppojen määrä puolittui vuodesta 2013, jolloin volyymi oli noin 7 miljardia dollaria.

Moskovan toimistojen keskimääräinen vajaakäyttöaste nousi CBRE:n ennakkotietojen mukaan 16 %:iin vuoden lopussa. Vuoden lopussa A-luokan tilojen vajaakäyttöaste oli noin 26 % ja B-luokan noin 12 %. Vuoden aikana Moskovaan valmistui 1,4 miljoonaa neliömetriä uutta toimistotilaa. Uutta toimistotilaa valmistui viimeksi yhtä paljon vuonna 2008. Yli puolet valmistuneesta tilasta on A-luokkaa.

Heikentynyt kysyntä ja runsas uudistuotanto luovat painetta vajaakäytön nousuun ja vuokrien laskuun.